22
joulu
Korvia, tassuja, pulleita massuja
kirjoittanut: Harmi
22.12.2010 klo 22:35
22.12.2010 klo 22:35
On villiä melskettä, helinää helskettä pienten tiukujen
On korvia, tassuja, pulleita massuja, häntiä vilisten
Tahmatassunne täällä tunnelmoi ja nuuskuttelee herkullisia joulun tuoksuja! Toinen pellillinen piparkakkuja onnistui oikein hienosti, mikä on ihan minun omaa ansiotani. Tarkkasin kelloa silmä kovana ja kävin pukkaisemassa Kiyokoa kylkeen, kun tismalleen kahdeksan minuuttia oli kulunut.
Ensimmäisen pellillisen Kiyoko kaatoi kompostissa asuville pienille olennoille, jotta nekin saisivat osansa joulumielestä. Sanoin Kiyokolle, etteivät niiden olentojen hampaat pysty sellaisiin mustiin kökkösiin, mutta Kiyoko vain nauroi ja upotti uunipellin lumihankeen jäähtymään.
Hupsis, tupsis, pimpeli pompeli
Hiiri se kissalle takkia ompeli
Joudun nykyään olemaan alati varuillani, sillä kaapit pursuavat kaikenvärisiä lankakeriä ja ihanan pehmeitä kangaskappaleita, joissa kuitenkin törröttää salakavalia neuloja. Kiyoko sanoi, että heti vuoden vaihduttua hän alkaa tehdä niillä jotain, koska toukokuuhun on enää muutama kuukausi aikaa. Olisi vähintäänkin kohtuullista, että korvauksena loputtomasta kärsivällisyydestäni Kiyoko ompelisi minulle yli jäävistä hukkapaloista jotakin muhkeaa ja lämmintä. Kiyokon ollessa ompelijana niitä hukkapaloja kuitenkin tulee, liiankin kanssa.
Hupsis, tupsis, Nisset ja Nasset
Nyt polkassa nousevat käpälät ja tassut
Olen edelleen parempi tanssija kuin Kiyoko. Takacrossit ja handstepit sujuvat kuin leikiten, mikä ei liene yllätys. Meillä kissoillahan on ihan luonnostaan pettämätön tasapaino ja rytmitajukin vertaansa vailla.
Kaikki vain joukkohon leikkiä lyömään
Ja puuroa syömään, kun joulu on!
Kiyoko on tainnut unohtaa sen uunipellin lumihankeen. Niinpä niin. Laita tyttö asialle, mene itse perässä…
- Harmi






